sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Melkein vuosi


Sateinen sunnuntai. Onko se niin kuin vanhassa iskelmässä sanotaan "Sunnuntaina sataa aina" ?
No ei tietenkään ole niin.
Tänään sade tekee hyvää, kun katupöly on kiusannut meitä jo monta viikkoa.

Nyt siis laitoin otsikoksi Melkein vuosi. Siis siitä, kun jäin eläkkeelle. Viime päivinä olemme taas saaneet lukea, kuinka Nordeasta irtisanotaan ihmisiä.
Koska se loppuu? Koska osakkeenomistaja on tyytyväinen? Ja voiko yleensä olla tyytyväinen hyvällä omallatunnolla, jos omien osinkotulojen pullistuminen tietää työttömyyttä ?
Vai pitääkö tämä ihmeellinen markkinatalous vaan kestää ja sen pelisäännöt?






Yhtenä päivänä kyllä, yhtenä päivänä ei.  Ihmisen mieli vaihtuu. Tämä on kuitenkin huoneentauluni.
Sopii minulle hyvin.

Eilen juhlimme Jussin syntymäpäiviä ja kodin remontin valmistumista. Aluksi istuttiin kaikki olohuoneessa. Kännykät kädessä, kuinkas muuten! Mietimme siinä, että okei. Ei puhuta mitään, vaan lähetellään vaan toisillemme viestejä facebookin kautta. Kännykkä on niin liimautunut meihin, tai me kännykkään, että ilman ei osaa olla.
En minäkään. Noin kuukausi sitten tapasin vanhoja koulukavereita Back to the Sixties-risteilyllä ja sen jälkeen jo sain monta uutta face-ystävää. Meillä on oma fb-ryhmä ja siellä keskustelu yltyy ja lepattelee sinne tänne huimaa vauhtia.  Sinne liitetään vanhoja koulukuvia ja kommentit ovat aivan makeita. Yksi muistaa yhden jutun , toinen toisen. Joku tuntee vanhat kaverit kuvista, joku vain arvailee. Ja sitten , kun itse sinne jotain kirjoitan, sydän pamppaillen ja posket hehkuen odotan, että joku lukee sen ja vielä kommentoi.
Siinä sitä olen niin koukussa , niin koukussa. Hyvä, että yöllä edes maltan olla tsekkaamatta.
Tyynnyttelen itseäni sillä, että tämä on vain uutuuden viehätystä. Olen ollut niin vähän aikaa aktiivisena tässä ryhmässä. Mutta se, että yhdessä muistetaan vanhoja aikoja, on todella tärkeätä. Ainakin minulle. Ja saan olla yhteydessä nuoruuteeni.

Mutta mutta. Eilen taas pohdin sitä, että vaikka nämä sähköiset ihmissuhteet ovatkin jännittäviä, mikään ei korvaa kosketusta, toisen ihmisen läheisyyden tuomaa lämpöä.
Tai jollei ole ihmistä, niin toivottavasti edes lemmikki, jota voi puristaa syliinsä. Halaamisen voima on suuri. Sehän unohtuu välillä läheisessäkin suhteessa. Siinä vaan nalkutetaan ja ryppyilään. Kun pitäisi huomata, että toisella on ehkä paha olo ja hän kaipaa vaan rutistusta tai edes pientä rakastavaa hipaisua.  Lapsi ja vanhempikin voivat halata. Kun teini kiukuttelee, ota syliin. Saman voi teini tehdä vanhemmalleen. Ja kun työkaveri on oikein älllöttävä,yllätä hänet ja kaappaa kunnon rutistukseen. Mitähän siitä seuraa? Kannattaa kokeilla.

Huomenna taas tapaan rakkaan ystäväni  jo pieneksi traditioksi muodostuneella maanantai-lounaalla. Siinä ei halauksia säästetä. Syödään herkkuja, juodaan viiniä. Ja jutellaan , sydämen pohjasta. Kännykät ovat jossain laukun pohjalla.
Koska tiedän, että hän tätä blogia lukee,laitan tähän loppuun hänelle syntymäpäivärunon. Onneksi ja jopa lohdutukseksi meille kaikille.

Till Jubilaren.
När aspen bär fikon
    och rönnen citron
när björken får krikon
     och granen melon
när rosen slår ut
     på bladselleri
först då min vän
     är din ungdom förbi.


Hei, ensi kertaan. 











3 kommenttia:

  1. Oli oikein mukavaa luettavaa.

    t. Opama

    VastaaPoista
  2. Kiitos rakas ystävä, huomenna halataan ja kälätetään paljon. Tervetuloa!

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi etsiessäni eläkeaiheisia blogeja. Teen lopputyötä Laurean ammattikorkeakoulun Service Innovation & Design koulutusohjelmassa. Pääsin lopputyössäni mukaan euroopan laajuiseen hankkeeseen, jossa kehitetään uusia digitaalisia palveluita (painopisteenä matkailutarinat) yli 55 vuotiaiden matkailjoiden tarpeisiin. Haluaisin tutkimukseeni mukaan henkilöitä, joilla on kokemusta blogin pitämisestä ja tarinoiden kirjoittamisesta. Olisit täydellinen osa tutkimustan, joten voisinko haastatella sinua kasvotusten lähiviikkoina? Voisitko laittaa minulle sähköpostia? jaakola.hanna@gmail.com

    VastaaPoista