Flunssapäivän tunnelmia

Kotona kolmatta päivää. Vähän kuin harjoittelisi eläkkeelläoloa. Telkkarista Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Aurinko paistaa ja olo vähän parempi kuin eilen.

Seurana joululahjaksi saatu Milou.

Ja silmänilona syntymäpäiväkukat. Kevään tuntua jo.
Kun soitin aamulla työkaverille, kuulin aika hurjista muutoksista , joita on tulossa. Tai joita suunnitellaan. Tuli olo, että mitä väliä. Hyvällä tavalla ulkopuolinen fiilis. Enää ei tarvitse stressaantua työasioista. Paitsi tottakai työkavereitten puolesta. Ne, jotka töitä tekevät ovat todella lujilla. Jopa nuoret väsyvät. Laiskotteluun ei ole mahdollisuutta, koska vaatimukset ovat niin kovia.
Mistä enää löytyy työn ilo?  Vai onko kenties niin, ettei työpaikalla enää saa nauraa?
Nämä ovat sellaisia ikuisuuskysymyksiä. Pitää vaan opetella joku tasapaino.

Mutta nyt on edessä viikonloppu ja jos flunssa hellittää, pääsen ehkä sunnuntaina avantoon. Se on nimittäin yksi rakas harrastukseni, jonka unohdin mainita.  Suosittelen.

Suomalaiset laiskoja?

Onko se nyt todella niin, että suomalainen ahkeruus onkin myytti, ja me olemme vain oleskelijoita ja sohvaperunoita?
Sitä mieltä viime aikoina ovat olleet ainakin presidentti Niinistö, Wahlroos, Juhana Vartiainen, lopulta eläkkeelle lähtevä Sailas ja viimeksi jopa kulttuurin edustaja Jukka-Pekka Saraste.Saraste ilmoittaa inhoavansa downshiftausta. Onkohan  niin, että nämä herrat eivät vaan halua luopua johtajuudesta ? Valtahan on ihanaa. He varmaan eivät OSAA OLLA, kun eivät enää olisi johtajia ja johtavassa asemassa . Ja ansaitsemassa suurta palkkaa.
Ja millä he sitten täyttävät päivänsä ? Voi kamala.
Olen ehkä liian mustavalkoinen ja eräskin ystäväni nyt kyllä saa herneitä nenäänsä, kun vedän taas tämän nais-mies-kortin esiin. Mutta kummallista vaan on, etteivät johtavissa asemissa olevat naiset (heitäkin käsittääkseni on ) ole sen kummemmin toivoneet työurien pidennystä.
Voisiko olla , että nämä pomoäijät pelkäävät eläkkeellejäämistä.
Naisilla kuitenkin on aina se koti hoidettavana ja muutakin puuhastelua riittää ja marttailua ym ym. Monella miehellä työyhteisö on ainoa yhteisö.
On tietysti naisiakin, joille työ on koko elämä. Ja on paljon miehiä, joilla on omat kaveriporukat ja niin pitääkin olla. Myös naisilla. Kotiin ei pidä käpertyä. Varsinkaan yksin. Siitä sekoaa.

Mutta siitä oleskelusta. Minä ihan todella mielelläni hyvällä omallatunnolla oleskelen sohvalla, katselen telkkaria, luen kirjaa. Voin riemumielin oleskella lenkkipolulla, kuntosalilla ja joogamatolla ja hydrobicissa. Nautiskelen oleskelusta kavereitten kanssa viinilasin ääressä. Enkä yhtään kaipaa työntekoa! Onko se väärin?

Loppuun vielä pieni uutinen Hesarista: Helsingin yliopiston rehtori haluaa kansleriksi. Rehtori Wilhelmsson on nyt 63 vuotias ja enintään viisivuotinen kausi alkaisi kesäkuun alussa. Hänen ainoa kilpailijansa on Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Marja Makarow, 64 v.

Mitäs ajatuksia tämä uutinen herättää?

No,heistä en ota esimerkkiä

Ensimmäinen blogikirjoitukseni

"On helpompaa jäädä määräaikaisesti lomautetuksi kuin toistaiseksi työttömäksi.Siksi kai jotkut pelkäävät eläkeaikaakin, se kun tuntuu lomalta, joka ei pääty koskaan - vaikka kuolema ratkaisee senkin."
Näin Minna Lindgren kirjoittaa tämän päivän Hesarin kolumnissaan otsikolla "On helpotus tietää kuolevansa".
Vähän asiayhteydestä irrotettuna laitan sen tämän ensimmäisen blogi-juttuni alkuun. Sillä eläkkeellejäämisen tunnoista on aikomus kirjoittaa tämän kevään aikana. Vaikka ehkä päällimmäisenä minulla  onkin nyt sellainen kupliva vapauden tunne, en silti kuitenkaan voi täysin kieltää haikeutta. Yksi elämäni vaihe on lopullisesti ohi, kun jään eläkkeelle.
Mutta niinhän se menee ja luopumiseen on opittava. Sen takia ilmoitin työpaikallakin jo näin hyvissä ajoin. Sekä minulle että esimiehelle ja työkavereille jää aikaa totutella ajatukseen. Heille se tietenkään ei ole niin iso juttu kuin minulle. Vaikka olenkin nyt viimeisen vuoden aikana saanut paljon hyvää ja mieltä lämmittävää kiitosta sekä työpanoksestani että siitä, että olen ihan mukiinmenevä työkaveri.
Ilo ja haikeus siis samalla kertaa. Katsotaan , millaisiksi fiilikset muuttuvat seuraavien kuukausien aikana. Eilen laitoin postiin Vanhuuseläkehakemuksen!! Mikä järkyttävä sana, kun olen nyt 63-vuotias. Vanhus. Minäkö?